Mitä jos riittääkin, että olet vain paras mahdollinen itsesi?
Mitä sulle kuuluu?
Työ on stressannut jo pidemmän aikaa. On vaikea tuntea oloaan levolliseksi, myös kotona. Energia tuntuu katoavan juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi. Sunnuntai-iltaisin puseroon hiipii tuttu, ahdistava tunne tulevasta työviikosta.
Kirjoitin aiemmin lyhyen tekstin otsikolla: Mitä jos riittääkin, että olet vain paras mahdollinen itsesi? Ymmärrän hyvin, että yksittäinen lause herättää monenlaisia tunteita ja tulkintoja. Jopa syytöksiä individualismin tai itsekeskeisyyden lietsonnasta.
Kannan kuitenkin vastuun melko avoimesta postauksestani. Päätin avata ajatusta hieman enemmän – työnohjaajan ja mielenterveyden ammattilaisen näkökulmasta.
Mitä jos riittääkin, että olet vain paras mahdollinen itsesi?
Tämä on helppo tulkita vain jaksuhaliksi tai yleispäteväksi lohdutukseksi. Joillekin se voi sitä olla – ja hyvä niin. Lohtu on aina paikallaan. Oma lähtökohtani on kuitenkin toinen: yksilön vastuu itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.
Ajatus ei ole vain pehmoinen kannustus, vaan ennemmin velvoittava lähtölaukaus. Lähden työssäni aina liikkeelle jostain konkreettisesta. Siitä, missä ollaan nyt. Todellisesta ja todetusta lähtökohdasta, josta rakentaminen voi alkaa.
Itsetuntemus syntyy itsereflektiosta: halusta tarkastella omaa toimintaansa, reaktioitaan ja valintojaan. Sen sijaan, että etsimme syyllisiä tai syitä ulkopuolelta, hedelmällisempi kysymys usein on: miksi reagoin tai toimin näin?
On totta, että toisten ihmisten toiminta ja ulkoiset olosuhteet vaikuttavat meihin. Kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseemme, tulkintoihimme ja toimintaamme voimme.
Siksi keskeisiä kysymyksiä ovat:
Mitä tästä on opittavissa - mitä voisin tehdä toisin?
- Millä tavalla tämä voi olla kasvun paikka?
- Mitä tämä kertoo minusta?
Nämä kysymykset ovat rakennuspalikoita vaaliessamme omaa psyykkistä kestävyyttämme, terveyttämme ja mielenterveyttämme, kun tarkoituksenamme on säädellä kokonaisvaltaista kuormitustamme niin, että elämä pysyy vähintään kohtuullisessa tasapainossa.
Miksi tällä on merkitystä ?
Koska tämä on se ihminen, jonka tuomme päivittäin osaksi työyhteisöä
Työnohjauksessa kysyn mielelläni yksilöltä tai ryhmän kesken:
- Millainen osa työyhteisöäsi olet?
- Millainen osa haluaisit olla?
Työyhteisömme heijastaa meille sitä, miten meidät nähdään/tulkitaan sekä ammattilaisena, että ihmisenä. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että myös ammatillinen itsereflektio on osa kokonaisvaltaista itsereflektiota. Tähän kuuluu mm. oman osaamisen ylläpito ja kehittäminen. Ja parastahan on, kun työyhteisön on mahdollista kehittää osaamistaan yhdessä. Sinä tai minä osana sitä.
Millaisen ammattilaisen, tekijän ja ihmisen haluat tuoda tähän yhtälöön ?
Nykyisellään puhutaan paljon yksilökeskeisyydestä tai itsekeskeisyydestä työelämässä. Miellän tämän yhtälöksi, jossa työyhteisön tai työnantajan odotetaan reagoivan ensisijaisesti työntekijöiden henkilökohtaisiin tarpeisiin ja toiminnan odotetaan taipuvan niiden mukaan. Tällöin on vaarana, että toiminnan/työn tavoite siirtyy työstä yksilöihin ja tavoitteellisen työn pohja alkaa murentua. Tämä on tietysti työnantajien pähkinä nykyisessä työmaailmassa.
Paras mahdollinen minä – mitä se tarkoittaa?
Esimerkiksi tätä:
- kohtuullinen itsevarmuus, jossa on tilaa uteliaisuudelle ja nöyryydelle
- Kohtuullinen ammatillinen itsevarmuus - joka uskaltaa tehdä myös virheitä sekä kysyä neuvoa, kun ei tiedä
- resilienssi: kyky pysyä pystyssä arjen tuulenpuuskissa
- energiaa: jaksamista haasteissa ja muutoksissa
- rohkeutta: vastuunkantoa ja -ottoa
- palautumiskykyä: kolhuista toipumista
- levollisuutta: millaista energiaa jaan ympäristööni?
Taika ei piile siinä mitä muut ajattelevat sinusta. Vaan siinä, mitä itse ajattelet itsestäsi
Sudenkuoppa
Itsereflektio on tärkeää, mutta sen on hyvä olla kohtuullista ja ajoittain myös tuettua – esimerkiksi työnohjauksessa, työyhteisössä tai luotettujen ihmisten kanssa. Muuten vaarana on, että alamme kääntyä sisäänpäin ja alamme tarkkailla itseämme loputtomiin asti, emmekä enää kykene havaitsemaan ympäristöämme selkeästi. Jäämme tuijottamaan peilikuvaamme.
On hyvä muistaa, että toimimme ja kehitymme parhaiten vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Emme kasva, kehity, saati elä tyhjiössä.
- Itsereflektio on hyvä nähdä myös voimavarana valmistautuessamme olemaan osa yhteisöä ja suurempaa kokonaisuutta -
Ja ettei unohdu.. Yhtä tärkeitä hyvinvoinnin rakennuspalikoita ovat liike, lepo, ravinto, mielekkäät harrastukset ja palautuminen. Sopivassa suhteessa.
Ehkä juuri tätä kaikkea vasten sitä sunnuntai-illan ahdistusta voi katsoa hieman toisin: ei vain merkkinä kuormituksesta, vaan kutsuna tarkastella mitä minulle oikeastaan kuuluu.
Lisäksi:
Myös sanaa individualismi on monen muun trendi-sanan ohella alettu käyttää varsin yksinkertaistavana leimana yksilön kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvissä keskusteluissa. Ehkä juuri siksi se toimii niin hyvin myös lyömäaseena.
Mutta leimat eivät rakenna ymmärrystä, eivätkä iskut lisää viisautta. Ne vain sulkevat ovia.
Minua kiinnostaa enemmän se, mikä avaa ja mitä uutta voimme toisiltamme oppia - kuin se, kuka pääsee kulloinkin niskan päälle.
